Elämä on nyt ja tässä

Tykkään lukea kaikenlaisia elämänviisauksia ja sanontoja. Niissä on monesti jotain mikä puhuttelee, mistä tunnistaa itsensä, joihinkin yhdistää tietyn elämänvaiheen tai tunteen. Ja on myös niitä, mitkä vain hauskuuttavat ja piristävät päivää (mun huumorintajuun uppoaa etenkin hieman sarkastiset jutut, some ecardsin oivallukset on suosikkejani).

Tämä eilen osui kohdalle ja kolahti;

Elämä on tässä ja nyt. 
Se pitäisi muistaa näin arjen keskelläkin valssatessa ja tarpoessa. Ja se on mun mielestä paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Siinä kun vastatuuleen sateessa rämpii painavan kauppakassin ja itkupotkuraivari-uhmiksen kanssa, ei ekana mieleen tuu että 'wuhuu, vitsi moon sit onnekas!'. Ja eikähän sitä kukaan odotakkaan, että koko ajan elämä on yhtä happyjoyjoy-juhlaa. Mutta omalla asenteella ja ajattelumallilla on siinäkin merkitystä, sen oon huomannut. 

Negatiivisen ajattelumallin kun rupeaakin kääntämään mullinmallin, niin kummasti arjestakin niitä hyviä juttuja löytää. Itse eräänä aamuna sateessa lenkkeillessäni mietin, että "no mut tänään vaan tihkuu, eilen kun olin kävelyllä niin satoi kaatamalla". Ja yhtään ei edes ketuttanut, oli hyvä fiilis kun olin sateesta huolimatta saanut itseni liikkeelle aamulenkille. Entisellä ajattelutavalla olisin puolet lenkistä tuskaillut ja ollut ärsyyntynyt, kun pitää sataa. Todennäköisimmin en olisi edes ulos lähtenyt kun satoi.

Onhan se niinkin, että ei me varmaan osattaisi arvostaa niitä hyviä juttuja, jos ei olis harmaita sadepäiviäkin. Sitä kun on monta iltaa putkeen ollut rauhantuomarina ja sovittelijana teinin ja uhmiksen välillä, niin oi sitä autuutta kun touhuavat pari iltaa (vieläpä peräkkäistä!) keskenään kivasti. Siinä sielu lepää ja on onnellinen olotila, oikeesti. :)

Ja tokihan kaikilla on niitä päiviä kun peilistä takaisin katsoo joku takkutukka, jonka pari yllättäen naamaan popsahtanutta näppylää saa hampaiden kiristelyä aikaan, tai takamus on ihan liian iso niissä tietyissä farkkuleggareissa, tai buubsit saisi olla terhakammat. Kaikki mimmit ainakin tietää, että noi on niitä arjen perusajatuksia mitkä huonona päivänä putkahtelee ajatuskupliksi kuin sienet sateella.

Lapset usein ihastelee itseään peilistä,
pikkumyy toteaa että "ai kun mä oon kaunis, mä oon niin ihana!".
Pitäisköhän meidän aikuisttenkin sitä joskus kokeilla?

Usein sitä sujahtaa semmoiseen 'sit joskus mä /sit ku mä oon jotain/saavutan jotain /oon tietyssä pisteessä'. Newsflash, se 'sit joskus' voi mennä ohi ihan huomaamatta!

Tuolla mentaaliteetilla jää moni tosi hyvä asia/reissu/kokemus väliin. Itse elin pitkään juuri noin. Erään kerran taas löysin itseni sanomasta että "kyllä mä sit joku kerta", niin oikein pysähdyin miettimään asiaa. Kelasin että niin, montakos vuotta oonkaan ajatellut että sit joku päivä mä, sit joskus kun.. Sit joku päivä mä käyn lasten/perheen kanssa leffassa/konsertissa/laivalla, sit joskus mä matkustelen, sit joskus mä otan kaikki ne tatskat mitä vuosikaudet oon halunnut, ym ym.

Siitä hetkestä lähtien oon tietoisesti pyrkinyt elämään tässä hetkessä. Jos vähän organisoi ja palkkapussista aina sivuun pistää (faktahan on, että useat kivat asiat ja kokemukset vaatii myös rahnaa toteuttamiseen), niin kummasti niitä 'sit joskus' asoita saakin kalenteriin merkkailla pikkuhiljaa. Tottakai se kompromisseja vaatii ja ei voi ajatella että 'mulle kaikki heti!'-mentaliteetti toimisi. Mutta asia kerrallaan voi lähteä bucket listaansa ruksimaan.

Tänä vuonna on käyty perheen kanssa laivalla, sekä vähän lomailemassa. Lontooseen oon päässyt kahteen otteeseen, ensin bestiksen ja syksyllä Mamsin kanssa. Teinin kanssa ollaan menossa pariin konserttiin, ja myös Mamsin kanssa on käyty mm. Bryan Adamsia ja muutamaa muuta lemppariartistia katsomassa. Ja vihdoin oon saanut etenemään myös itseni koristelun (tatuoinnit, ne on niin mun juttu!, ja ideoita on jos vaan ihoa riittää :D).

Tosi hienoja muistoja roppakaupalla kertynyt, joita voi sitten vanhana kiikkustuolissa (as if, eiköhän mun tapauksessa puhuta aurinkotuolista jossain palmun alla tai skootterilla huristelusta vuoristotiellä) muistella. Tätä arkea piristää kummasti, kun voi katsella niitä reissukuvia ja muistella miten hauskaa oli, tai muksujen kanssa kertailla mikäs olikaan hauskinta siinä leffassa.

Itse ainakin vanhana mummelina mielummin muistelen kaikkia kivoja koettuja juttuja pennittömänä, kuin istun täyden rahakirstun päällä miettien että olisko silloin joskus sittenkin pitänyt uskaltaa vähän elää ja ehkä törsätäkin niihin kokemuksiin.

Eikä se arjen ilo todellakaan läheskään aina edes pennosia vaadi.

Perhe & ystävät, siinä on ainakin mun elämän ehdottomasti parhaat asiat. 

Pitkät keskustelut teekupin äärellä ihanan ystävän kanssa, leffatreffit tai ilta karaokea lauleskellen hyvässä seurassa. Aamulenkki Mamsin kanssa, illan päätteeksi sohvalla kölliessä toistemme jalkojen rapsuttelua hubbyn kanssa (josta periaatteesta aina vähän purnaan, kun husbando tuppaa "unohtamaan" mun jalat tai sit hän ottaa ja nukahtaa :P).

Eilen arjen onneen riitti kun seurasin pikkulikkojen huveja. 
Siihen tarvittiin olkkarin matto, joka toimi hyvänä twister-pelinä ja myös ruutuhyppelyalustana. Ja sohva oli pomppuratana.

Jalka ruskealla, käsi pinkille..

Pikkumyy kävi eilen luonnotieteen museossa tarharetkellä, ja koko ilta hämmästeltiin sitä, kun ennenvanhaan oli oikeesti semmoinen lehmä, joka synnytti lehmävauvan jolla oli kaksi päätä! Kuvittele, sillä oli kaksi päätä mutta vaan yksi kroppa ja yksi häntä, oikeesti!

Aamulla ja illalla kerkesin lenkille. Ja joulukausikin avattiin, eli ensimmäiset joulutortut leivottiin.

Tänä aamuna oli enää yksi pellillinen torttuja jäljellä,
ne ei meillä pääse vanhenemaan :D

Ei mee elämä hukkaan meillä ei,
pari kanaa eläisi pulleasti jatkuvilla murusilla mitä löytyy..

Tää on parasta just nyt. Muistakaa elää & olla onnellisia, ihan niistä pienistäkin asioista :)