Siitä en tiedä, mutta kyllä omien tirppanoitteni suusta mitä mielenkiintoisempia ja viihdyttävimpiä juttuja tulee ulos.
Eilen illalla Pikkumyy makoili muina tyttöinä olkkarin lattialla (pehmeä karvamatto oli hyvä hankinta, jää nykyään koko sohva itselle kölliä kun neiti mielummin loikoilee matolla), ja yhtäkkiä totesi minulle että "Äiti, sulta pitäis oikeesti kyllä joskus tulla pieru". Siinä hölmistyneenä ja hieman huvittuneena kysyin, että miksi näin? "No kun sit sä eläisit kauemmin, kun saisit välillä vähän ilmaa!". Tämä todettiin semmoisella äänensävyllä että are you stupid or something, sehän on ihan päivänselvä juttu, ei taas äiti vaan tajuu.
Mitäs tuohon sitten muuta pystyin sanomaan kuin että tuolla logiikalla kyllä pikkumyy ja husbando elävät erittäin pitkään :D
Tyttäreni selkeästi ovat jotain pierufilosofeja, koska teini oli pienenä samanlainen juttuineen.
Muistan eräänkin kerran, kun autolla jonnekin ajeltiin ja teini (silloin 4v) katseli ikkunasta ulos ja yhtäkkiä hyvin pohtivaan sävyyn totesi että "mun pitäis varmaan käydä semmoisella pyllylääkärillä".
Siinä mummin kanssa kulmakarvat otsarajassa kysyttiin että anteeks mitä?
"Niin, että mun pitäis varmaan käydä semmoisella pyllytohtorilla!" toisti neiti. Ahaa, ja miksiköhän nyt näin, kysyi mummi. "No kun multa pääsee pieruja vähän väliä, niin siksi!". Vastauksen sävy oli juuri sellainen, että aina noille aikuisille pitää selittää kaikki juurta jaksain kun ei ne tajuu.
Oikeesti lasten ajatusmaailma, ja sen myötä nuo lentävät lauseet, on verrattomia. Meillä päivittäin jotain älynväläyksiä ja pohdintoja ja suoranaisia elämänviisauksiakin neideiltä kuulee, ja monesti olen miettinyt että ne pitäisi kirjata ylös jonnekin koska ei niitä muista myöhemmin kaikkia.
Tästä kauniilla ja näppärällä aasinsillalla päästään yleisesti aforismeihin ja elämänviisauksiin.
Eilen näistä Mamsin kanssa juuri juteltiin, tuon pikkumyyn pierufilosofian innostamina. Mams tarkoitaa siis äitiäni. Koskaan ei mutsi ja äippä ole ollut minun äitiäni oikein kuvaavia, ne on ihan liian tavallisia sanoja. Niin kehittelin oman nimen hänelle, Mams kuvaa maailman ihaninta ja cooleinta äitiä hyvin.
Mams kertoi yhden sananlaskun/viisauden, jonka oli kuullut ja mun mielestä se oli ihan mahtava!;
"Älä välitä,vaikka kompastuisit. Muista, että vain mato ei voi kaatua".
Tää menee samaan kategoriaan kuin "Sinulla on pää. Niin on nupppineulallakin", joka on myös yksi suosikkejani.
Minun ja Mamsin elämät on olleet aikamoisen tapahtumarikkaita, ja voisi sanoa että todella paljon on sattunut ja tapahtunut, eikä niin hyviä tai iloisia juttuja aina. Joitain tosi isoja juttujakin, kuten silloin kun teini syntyi niin hänellä todettiin synnynäinen sydänvika ja ensimmäinen puoli vuotta menikin sairaalassa parin sydänleikkauksen ym parissa. Samaan aikajanaan sattui niin, että isäni sairastui vakavasti, sydänleikkaus hänellekin tehtiin ja koomassa oli sen jälkeen. Ja pari muutakin juttua siinä samoilla tulilla sitten sattui.
Ja monta muutakin tarinaa olisi, mutta ne jääköön toiseen kertaan.
Vain mato ei voi kaatua.
Tai mistäs tuonkin tietää, voiko mato kaatua. Onko joku asiaa ihan tutkinut, saanut apurahoja tutkielmaan "voiko mato kaatua". Mitä jos se mato kumpareen päällä kurkottelee taivasta kohti ja iskee tuulenpuuska. Voiko mato silloin kaatua?
Pikkumyyltä jos asiaa kysyisin, niin hän varmaan kipittäisi etsimään madon ja tekisi sitten fysioastorologisia tutkimuksia matoraukalle.
Vain mato ei voi kaatua.
Tulkitsen tuon niin, että jokaikinen meistä voi, ja todennäköisimmin on kaatunut, ja tulee kaatumaan. Monia kertojakin. Ja on niitä päiviä kun tuntuu, että ei edes kunnolla jaloilleen pääse, kun takavaesmmalta joku ongelma/kriisi tölväisee takaisin rähmälleen.
Se, että ei jää makaamaan vaan nousee ylös, onkin mielestäni se pointti. Aina pitäisi löytää se voima nousta ylös, jos kaatuukin. Se on okei vaikka tovi kerätä itseään siellä kanveesissa, vaikka suklaalevyn voimin ottaa aikalisää. Mutta sitten pitäisi nousta taas, ja kohdata maailma ja ne kriisit.
Itsellä on niin onnellinen tilanne ollut aina, että jos on tuntunutkin joskus että nyt ei vaan jaksais nousta, kun kuitekin heti uudestaan saa maata nenä pohjamudissa, niin siinä hetkessä on ollut läheisiä, jotka kampeaa vaikka tukikepin kanssa toisen ylös sieltä, ja auttaa pysymään pystyssä kunnes ne omat jalat taas kantaa. Semmoisista ihmisistä, omasta tukiverkostosta, muistan aina olla kiitollinen. Ja uskallan sanoa, että he myös tietävät minun olevan aina valmis heitä auttamaan ja nostamaan pystyyn.
Sitä myös jokaiselle toivoisi, että kukaan ei olisi niin yksin ettei löydy kättä joka auttaisi nousemaan ylös, jos ei omat voimat siinä hetkessä riitä.
 |
Tähän loppuun pikkumyyn eiliset iltakylvyn jälkeinen news flash;
"'Tiesiksä äiti, että jos kastaa sormen, laittaa sen sit korvaan syvälle ja sit suuhun nii se maistuu TOSI pahalle!'.
Totesi kyllä heti perään että tietenkään hän ei ole itse kokeillut, vaan tarhakaveri kertoi. Ja tottakai uskoin ettei ole kokeillut.. :D
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti